Työssäkäyvien määrä ja sen mittaaminen Suomessa

Työssäkäyvien määrä Suomessa oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan elokuussa 2026 yhteensä 2 628 000, kun mukaan lasketaan 15–74-vuotiaat, eli 34 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Eri tilastot tuottavat siitä eri lukuja riippuen siitä, miten "työssäkäyvä" määritellään ja mistä tieto kerätään. Tilastokeskus julkaisee kuukausittain otokseen perustuvan työvoimatutkimuksen ja vuosittain viiveellä rekisteripohjaisen työssäkäyntitilaston. Kumpikin on pätevä, mutta ne vastaavat eri kysymykseen, ja niiden lukuja ei pidä verrata toisiinsa ilman mittauseron ymmärtämistä.

Työvoimatutkimuksen työllisyysluku

Tilastokeskuksen työvoimatutkimus julkaistaan kuukausittain, ja sen kuukausittainen otos on noin 12 500 henkilöä, joilta tiedot kerätään verkkolomakkeella ja puhelinhaastatteluilla. Se noudattaa Kansainvälisen työjärjestön (ILO) määritelmää: työllinen on henkilö, joka on tehnyt ansiotyötä vähintään yhden tunnin tutkimusviikolla. Yhden tunnin raja on matala, joten luku kattaa myös osa-aikaiset, keikkatyöntekijät ja satunnaisesti työtä tekevät. Luku ei siis kerro, kuinka moni tekee kokoaikatyötä tai kuinka moni elää ansiotyöllään.

Kokoaikatyön osuuden saa työvoimatutkimuksen lisätiedoista. Alityöllisyysaste, joka mittaa niiden osuutta, jotka työskentelevät mutta haluaisivat enemmän työtunteja, täydentää kuvaa työllisyyden laadusta. Alityöllisten määrä vaihtelee suhdanteen mukaan: nousukaudella osa-aikaiset löytävät helpommin lisätunteja, ja alityöllisyysaste laskee.

Työllisten absoluuttinen määrä muuttuu hitaasti, koska se riippuu väestön koosta ja ikärakenteesta. Työikäisten määrä vähenee Suomessa Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan, joten työllisten absoluuttinen määrä voi laskea, vaikka suhteellinen työllisyysaste nousee. Työllisyysaste kertoo, kuinka suuri osuus työikäisistä on töissä, ja se on vertailukelpoisempi mittari ajanjaksojen välillä kuin absoluuttinen luku. Tilastokeskuksen pääluku on nykyään 20–64-vuotiaiden työllisyysaste, sama ikäryhmä jota EU-vertailussa käytetään; ja sen trendiluku oli 75,9 % elokuussa 2026.

Kausitasoitus ja trendikomponentti

Työvoimatutkimuksen kuukausiluvuissa näkyy selvä kausivaihtelu. Opiskelijoiden kesätyöt nostavat työllisten määrää kesällä, ja luku laskee, kun kesätyöt päättyvät. Palkallisella lomalla oleva lasketaan työlliseksi, joten lomakausi itsessään ei pienennä lukua. Kausitasoitettu luku poistaa tämän vaihtelun laskennallisesti ja näyttää, muuttuuko työllisyys rakenteellisesti. Kausitasoittamaton luku näyttää todellisen tilanteen, mutta sen kuukausittaista muutosta ei pidä tulkita suunnan muutokseksi vertaamatta edellisvuoden samaan kuukauteen.

Trendikomponentti erottaa vielä pidemmän aikavälin suunnan satunnaisista heilahteluista. Tilastokeskus julkaisee kaikki kolme sarjaa (raaka, kausitasoitettu, trendi) työvoimatutkimuksen tietokannoissa StatFin-palvelussa. Tilastokeskuksen omissa julkaisuissa ja mediatiedotteissa kausitasoitettu luku on pääasiallinen esitystapa, mutta talouspolitiikan arvioinnissa trendikomponentti on vakaampi mittari.

Rekisteripohjainen työssäkäyntitilasto

Tilastokeskus tuottaa myös rekisteripohjaisen työssäkäyntitilaston, joka perustuu verottajan, eläkevakuuttajien ja muiden viranomaisten rekistereihin. Rekisteritilaston etu on kattavuus: se kattaa koko väestön eikä vain otosta. Jokaisen henkilön pääasiallinen toiminta (työllinen, työtön, opiskelija, eläkeläinen) määritellään vuoden viimeisen viikon perusteella.

Rekisteritilaston heikkous on viive: vuoden 2024 tiedot päivitettiin joulukuussa 2025, koska rekisteritiedot valmistuvat hitaasti. Se ei sovellu ajankohtaisen tilanteen seurantaan. Sen korvaamaton vahvuus on alueellinen tarkkuus: kunta- ja postinumerokohtaiset tiedot ovat luotettavia ilman otosvirheitä, mikä tekee siitä parhaan lähteen paikallisten työmarkkinoiden rakenneanalyysissä. Toimialakohtainen ja ammattikohtainen tieto on saatavilla kuntatasolla, mikä ei ole mahdollista otospohjaisesta työvoimatutkimuksesta pienillä alueilla.

Työssäkäyntitilaston tiedot julkaistaan Tilastokeskuksen StatFin-palvelussa, ja ne ovat vapaasti käytettävissä. Alueellisessa analyysissä ne kertovat esimerkiksi, miten kunnan toimialarakenne on muuttunut vuosikymmenessä tai kuinka suuri osuus kunnan työvoimasta työskentelee toisella paikkakunnalla. Kuntapäättäjille, oppilaitoksille ja alueellisille kehitysyhtiöille rekisteritilasto on ensisijainen tietolähde, koska otospohjainen työvoimatutkimus ei tuota luotettavia lukuja yksittäiselle kunnalle.

Työvoimatutkimus ja rekisteritilasto voivat antaa eri lukuja samalta ajanjaksolta. Työvoimatutkimuksen työllisyysmääritelmä perustuu tehtyyn työhön yhden viikon aikana; rekisteritilasto luokittelee henkilön työlliseksi, jos tämä on saanut ansiotuloja vuoden aikana ja pääasiallinen toiminta vuoden viimeisellä viikolla on työ. Kumpikin on pätevä, mutta ne mittaavat eri asiaa: työvoimatutkimus mittaa hetkellistä tilannetta otosviikolla, rekisteritilasto kumulatiivista vuoden aikana.

Työnvälitystilasto kolmantena lähteenä

KEHA-keskuksen työnvälitystilasto, joka julkaistaan kuukausittain, kertoo julkisiin työllisyyspalveluihin ilmoittautuneiden työttömien työnhakijoiden määrän. Se perustuu rekisteriin: jokainen työnhakijaksi ilmoittautunut kirjataan tilastoon. Työvoimatutkimuksen työtön on henkilö, joka ei tee työtä ja etsii sitä aktiivisesti riippumatta siitä, onko hän rekisteröitynyt työnhakijaksi. Työnvälitystilaston työtön on rekisteröitynyt työnhakija riippumatta siitä, etsiikö hän aktiivisesti työtä tutkimusviikolla. Luvut eroavat aina, koska ne perustuvat eri määritelmiin ja eri keruutapaan.

Työnvälitystilaston etu on, että se julkaistaan kuukausittain ja kattaa kaikki rekisteröityneet hakijat ilman otosvirhettä. Sen rajoitus on, että rekisteröityminen on vapaaehtoista ja kytkeytyy työttömyysturvan saamiseen, joten osa työttömistä jää tilaston ulkopuolelle.

Ilmoitusaineiston rooli kokonaiskuvassa

Ilmoitusaineisto täydentää kuvaa kertomalla, kuinka paljon työnantajat rekrytoivat. Korkea ilmoitusvolyymi ja kasvava työllisten määrä yhdessä viittaavat siihen, että työmarkkinat vetävät. Korkea ilmoitusvolyymi ja paikallaan pysyvä työllisten määrä voivat kertoa siitä, että paikkoja ei saada täytettyä tai että vaihtuvuus on suurta, jolloin rekrytointivirta on vilkasta mutta netto-työllisyys ei kasva.

Ilmoitusaineisto ei mittaa työllisten määrää eikä työllisyysastetta. Se kertoo rekrytointiaikeesta: kuinka paljon työnantajat julkaisevat ilmoituksia tietyllä jaksolla. Korkea ilmoitusmäärä yhdistettynä matalaan työllisyyden kasvuun viittaa siihen, että vaihtuvuus on suurta tai paikkoja jää täyttämättä. Matala ilmoitusmäärä yhdistettynä vakaaseen työllisyyteen viittaa siihen, että olemassa olevat työsuhteet pysyvät mutta uusia paikkoja avautuu vähän. Työvoimatutkimuksen kuukausittainen työllisyysluku ja ilmoitusaineiston päivittäinen rekrytointivirta kuvaavat siten saman työmarkkinan eri puolia: toinen mittaa varantoa, toinen virtaa.